Piirtäessä on kiire, mutta silti pitää piirtää hitaasti.

Taiteiluni alkoi 1993 Auvo Taivalvuon opissa. Hän opetti retussiruiskun käyttöä ja antoi tietoja kuvan tekemisestä laajasti. Myöhemmin pääsin Lahden Taideinstituuttiin opiskelemaan, ja sain tietoa maalauksesta ja grafiikasta. Opettelimme kuivaneulaa, mezzotintoa ja muita grafiikan tekniikoita. Koulu oli hyvin vapaamielinen ja inhimillinen.

Aiheeni vaihtelevat. Näkyy Pariisin Seinen ranta, tai tummia yömaisemia Hämeenkosken Valkjärveltä. Voi kuvata luontoa, kuten mansikoita, puita, kukkia. Vuodenajat näkyvät maisemissa, joissa kertovat syksyn lehdet, talven lumi, kesän vihreä. Metsän henki on tärkeä. Piirtäjän paperin valloittavat perhoset, taivaan linnut ja juokseva villihevonen kauneudellaan. Ihminen on arvoitus. Iloa tuottaa tekijälleen, kun saa flown päälle ja kynän heilumaan. Tuntuu hyvältä, kun työ onnistuu.

Nykyään meillä on Alex Grafix Galleria Hämeenkosken kotona ja Keskuspankissa, joissa on esillä monenmoisia töitäni ja Jyrki Joensuun kirjoja.